Mäyrä ja puolukoira ovat nukkuneet muutamaa mikroblogipostausta lukuunottamatta syvää talviunta, mutta nyt on elonmerkkejä havaittavissa. Aurinko paistaa taas kaamoksen väsyttämään Suomeen ja ketä muuta se enemmän hymyilyttäisikään kuin kahta frisbeen perässä juoksevaa sankaria.
Kausi korkattiin Otson leirillä aurinkoisessa, mutta viileähkössä säässä Keski-Espoon gladiaattoriareenalla. Vaikka tuulta ei ollut havaittavissa, heittämisen eron sisälle huomasi heti. Kiekko leijuu ilmassa hieman pidempään ja perinteikkäät kaatuvat kämmenet tahtoivat välillä karata koppaajien ulottumattomiin. Tunne ulkona pelaamisesta oli kuitenkin mahtava, uskomaton ja kaikin puolin rakkautta ja syleilevyyttä säteilevä.
Leirillä pituuden mukaan suoritetuissa joukkuejaoissa Koira ja Mäyrä pääsivät samaan joukkueeseen ja kyseisen raksakolmikon täydensi Tuukka “sheriffi” Koistinen. Kääpiöiden joukkueen nopeus oli jättiläisille myrkkyä ja kaikki leirin peliosuudet päättyivätkin alle 175cm:sten hyväksi.
Tästä on hyvä jatkaa treenaamista kohti kesän päätapahtumaa: WUCC 2014. Kansainvälinen pelikokemus on myös tärkeää, joten kisoihin tähtäävä joukkue matkaa kesäkuun puolessa välissä Amsterdamiin Windmill Windup -turnaukseen pelaamaan Euroopan huippuja vastaan. Tämän lisäksi koira onkin käynyt jo pelaamassa Teneriffalla ja suuntaa seuraavaksi Tallinnaan 12.-13.4, kehittämään henkilökohtaisia juom… pelitaitoja.
Tähän kesään mahtuu paljon tapahtumia ja tarinoita kerrottavaksi. Blogia yritetään päivittää useasti ettei mitään jää kertomatta tai jos jää niin siihen olisi ainaki hyvä syy.
Br,
#32