Vuosi vaihtui, mutta ultimatekausi jatkaa radallaan. Ensimmäinen halli-tour on pelattu, ja Mäyrän ja Puolukoiran power rankingit pitivät odotetusti kutinsa. Melkoisia fakiireja! Otso oli odotetusti melko ylivoimainen muiden joukkueiden nahistellessa alemmista sijoituksista. A-sarjan viimeinen joukkue Turku Terror putosi alemmalle tasolle, josta A-sarjaan nousi puolestaan B-sarjan voittaja Otso 2 Espoosta.
Seuraava osaturnaus pelataan parin viikon päästä ja nähtäväksi jää pystyykö mikään joukkue horjuttamaan Otson valta-asemaa (tai saamaan yli 10 pistettä). Yksi joukkue, joka tämän ehkä pystyy tekemään on, yllättävää kyllä, Sipoo United. Sipoo palaa ultimatekentille muutama vuoden tauon jälkeen tavoitteenaan yksinkertaisesti murskata kaikki tielleen osuvat joukkueet. Grindi alkaa D-sarjasta, joten otsolaiset voivat ainakin vielä huokaista helpotuksesta. Muut joukkueet, pitäkää päät ylhäällä!
Ensi kesänä pelataan junioreiden ja seurajoukkueiden MM-kilpailut Leccossa, Italiassa melkein peräkkäisinä viikkoina. Seuraamme niin JMJ:n kuin Otsonkin matkaa kyseisiin kisoihin, joten mielenkiintoisia aiheita riittää läpi vuoden. Mikäli teillä lukijoilla on aiheita, joita pitäisi käsitellä täällä niin laittakaa ehdotuksia kommentteihin tai muihin medioihin ja yritämme vastata niihin parhaamme mukaan.
Mäyrän ja Puolukoiran pitkävetohaaste:
Mäyrän ja Puolukoiran pitkävetohaasteessa ei tälle tourille löytynyt yleisövoittajaa, mutta lipaisuja on jaossa myös tulevaisuudessa, joten olkaa tarkkana ja pistäkää tietonne peliin!
All-time rankings:
Mäyrä 7-3
Puolukoira 6-4
“Kuulin, et Nevis olis tulossa pelaamaan!”
-Mäyrä