Sipoon paluu sisäkentille sisälsi niin paljon ja enemmänkin jännityselementtejä ja draamaa kuin D-sarjan peleistä voi kuvitella. Mutkat alkoivat jo ennen kuin päästiin Jyväskylään, sillä eräs joukkueen tukihahmoista päätyi Jyväskylän sijasta Seinäjoelle ja Sipoo United joutuikin pelaamaan ensimmäisen pelinsä viidellä pelaajalla. Hieman takki auki peliin lähteneet sipoolaiset saivat huomata katastrofaalisen 0-3 alun, että LoHi 1.1:en varma hyökkäys ei antanut kiekkoa itse pois vaan se täytyi käydä hakemassa. Sipoolaiset pääsivät peliin mukaan hyvällä 3-0 runilla, mutta ailahtelevainen peli päästi Lohen karkuun, eikä United saanut kelattua eroa enää kiinni. Peli 13-10 Lohelle.
Seinäjoen sankari ei kerinnyt myöskään toisen pelin alkuun, kun Sipoo Unitedin viisikko kohtasi lahtelaisen LUCin. Sipoo aloitti vahvasti 4 maalin putkella annettuaan lahtelaisille ensin yhden breikin. Pisteiden treidauksen jälkeen LUC otti vielä toisen breikin mutta United vei ottelun puoliajalle 7-5. Pelin toisella puoliskolla Sipoolle sattui äärimmäisen harmittava tilanne kun yhteentörmäyksen seurauksena Sipoon Vladislav Belov loukkasi nilkkansa, eikä kyennyt enää jatkaa peliä. United päätti jatkaa peliä neljällä pelaajalla ja juuri kuin tilauksesta, saimme vielä yhden vahvistuksen kun Seinäjoelle eksynyt lampaammekin löysi paikalle ja ehti pelin viimeisiin pisteisiin. Pelin loppu meni vahvasti sipoolaisten komennuksessa, 12-9 Sipoolle.
Loput pelit Sipoo hoiti rutiinilla kotiin eikä päästänyt vastustajia peliin mukaan missään vaiheessa. Turnauksen dramaattisuus ei kuitenkaan ollut vielä ohi sillä lauantai-illan hämärtyessä kohtasivat LoHi 1.1 ja LUC. Aamun LoHi-tappion seurauksena sipoolaisten nousuhaaveet riippuivat tästä kamppailusta, mikäli matsi päättyisi LUCille, menisi turnauksen ykkössija maalierovertailuun. Peli kulki LUCin komennossa ja päättyi 13-11. Näillä pisteillä LoHella olisi nousumahdollisuus voittamalla loput pelinsä. Skandaalin käryä oli kuitenkin ilmassa, kun huomattiin, että ottelun toiminneet Sipoon pelaajat olivat toiminneet virheellisesti ja peli päättyikin 14–11 LUCille ja näin ollen Sipoo olisi nousemassa. Muutamien vaiheiden 14–11 jäi kuitenkin viralliseksi tulokseksi ja se tarkoitti Sipoon nousua C-sarjaan.
Ensimmäiset fiilikset sisätour-formaatista olivat ihan hyvät, sillä se takaa ainakin teoriassa pelejä samantasoisia joukkueita vastaan. Ainoaksi miinuspuoleksi täytyy kyllä heti mainita pudotuspelien puute, joka mahdollistaa kyseisten three-way-tie – tilanteiden muodostumisen nousijan ratkomisessa. Kauden lopussa on varmasti luvassa tarkempi analyysi sarjaformaatin onnistumisesta, eduista ja haitoista. Tulossa on myös viiltävää analyysiä ajankohtaisista asioista, pysykää siis linjoilla.
”Sisäultimate on aika ikävää, mutta silti parempaa kuin monet muut asiat”
-Mäyrä
ps. Tahdon henkilökohtaisesti pyytää anteeksi tekemääni toimitsemisvirhettä LoHi 1.1 – LUC pelissä. Huolimatonta toimintaa, jota ei pitäisi tapahtua, varsinkaan kun pelissä on kyse nousumahdollisuuksista.
-Pekka Kinnunen